Gluteenittomat muotonsa pitävät keksit – resepti!

Gluteenittomat muotonsa pitävät keksit ovat olleet itselleni haaste, jonka kanssa olen kamppaillut pitkään. Olen kehitellyt keksireseptiäni useamman vuoden ajan, ja edelleen muuntelen sitä säännöllisesti. Vuodenaikojen mukaisesti vaihtelen makua ja koostumusta, mutta tämä on perusreseptini, jolla useimmiten leivon keksitaiteeni canvakset.

Keksitaidetta ja keksikoristelua ajatellen kekseissä tärkeintä on se, että ne pitävät mahdollisimman hyvin muotonsa uunissa, eivätkä leviä tai paisu. Mikäli haluaa tasaisen pinnan pikeerille, täytyy myös keksin pinnan olla tasainen. Gluteenittomuus tuo omat haasteensa keksien leivontaan ja voin kertoa, että olen lukemattomat kerrat polkenut jalkaa kirosanojen kera keittiössäni, hikikarpalot otsalla valuen, kun olen vetänyt uunista ulos pellillisen epämääräisen muotoisia ja pulleapintaisia möykkyjä. Perheeni toki ilahtuu joka kerta epäonnistumisistani, koska he pääsevät syömään epäonniset leivonnaiseni samantien. Ja epäonnistumiset ovat olennainen osa oppimista, joten ainakin olen oppinut paljon tässä vuosien varrella.

Gluteenittomien keksien leipomisessa on muutama olennainen asia, jotka on hyvä pitää mielessä:

  • Taikinassa ei saa olla liian vähän eikä myöskään liikaa jauhoja.
  • Jauhojen merkillä ja laadulla on väliä. Hienojakoinen jauho saa keksit helpommin leviämään uunissa ja ne myös halkeavat helpommin kypsinä. Sen takia käytän mielelläni kaurajauhoja, joissa on täysjyväkauraa. (Ne ovat myös terveellisempi vaihtoehto, joka omasta mielestäni tasapainottaa hieman makeaa pikeerikuorrutetta.)
  • Taikinan täytyy olla viileää käsiteltäessä ja myöskin uuniin laittaessa. Parhaan tuloksen saat, kun laitat keksit hetkeksi pakastimeen tai jääkaappiin ennen uuniin laittamista.
  • Leivo keksit leivinpaperin päällä jauhojen kera, tämä estää taikinan tarttumisen alustaan. Gluteeniton taikina on aina tahmeampi, kuin tavallinen.
  • Uunipelti ei saa olla kuuma, kun laitat keksit raakoina siihen.
  • Uunien paistoajoissa on eroja, vain kokeilemalla saat selville oman uunisi tarkat paistolämpötilat ja -ajat.
  • Keksien täytyy olla jäähtyneitä, ennen kuin siirrät niitä uunipelliltä muualle. Lämpiminä ne halkeavat helposti.

Resepti:

  • 250g voita/margariinia
  • 200g sokeria
  • 1 kananmuna
  • 2 tl vanilja-aromia
  • 430g gluteenittomia kaurajauhoja (tai vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta)

1. Paloittele voi/margariini kulhoon, anna pehmetä hieman huoneenlämmössä, jotta vatkaaminen on helpompaa.

Voi astiassa

2. Mittaa keittiövaa’an avulla sokeri.

Voi ja sokeri keittiövaa'alla

3. Vatkaa rasva ja sokeri kunnolla sekaisin sähkövatkaimella.

Rasva ja sokeri vatkaus

4. Vatkaa joukkoon kananmuna ja lisää sitten vanilja-aromi. Vatkaa.

Vanilja-aromi

5. Punnitse jauhot.

Punnitse jauhot

6. Vatkaa hiljaisella teholla jauhot taikinaan pienissä erissä (ettei koko keittiö pöllyä!).

Taikinan vatkaus

7. Kaavi nuolijalla taikina reunoilta ja pilko osiin.

Gluteenittomat muotonsa pitävät keksit taikina

8. Taputtele taikinasta litteitä pyörylöitä ja kääri elintarvikekelmuun.

Taikina kelmuun

9. Laita taikinapallurat jääkaappiin vähintään 2 tunnin ajaksi jähmettymään.

Gluteenittomat muotonsa pitävät keksit taikina kelmutettuna

10. Leivo keksejä! Taikina on alkuun hyvin jähmeää, mutta pehmenee käsiteltäessä. Taikinan täytyy olla leipomisen aikana ja uuniin laittaessakin hieman viileää; se edesauttaa keksejä pitämään paremmin muotonsa uunissa. Lasten kanssa leipoessa tästä säännöstä voi toki joustaa, koska silloin ei ole tarkoitus pyrkiä täydellisyyteen, vaan pelkästään pitää hauskaa yhdessä!

Gluteenittomat muotonsa pitävät keksit
Tämän kuvan taikinassa on käytetty gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta. Taikina on vaaleampi, pehmeämpi ja leviää helpommin uunissa. Lapseni pitävät tästä versiosta enemmän. Aikuisille yleensä maistuu täysjyväkaura paremmin ja lapsenikin kyllä syövät niitä ahmien. Keksitaidetta varten käytän aina täysjyväkauraa, koska keksin reunojen on oltava siistit.

11. Paista keksejä uunissa 180-asteessa noin 7-9 min ajan. Paistoaika riippuu täysin keksien koosta ja paksuudesta. Oikein isoja ja paksuja keksejä täytyy paistaa pidempään. Tästä taikinasta tulee about 2-3 pellillistä keskikokoisia keksejä. Anna keksien jäähtyä, ennen kuin siirrät ne pelliltä, koska lämpiminä ne halkeavat helposti. Kun keksit ovat jäähtyneet, niitä voi säilyttää huoneenlämmössä pölyltä suojattuna useiden viikkojen ajan syömäkelpoisina. Parhaimmilta ne tosin maistuvat mahdollisimman tuoreina.

Gluteenittomat muotonsa pitävät keksit sopivat hyvin keksikoristeluun. Jos haluat koristella nämä keksit pikeerillä, tsekkaa ihmeessä pikeeri-reseptini vinkkeineen!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *