Somessa trendaa tällä hetkellä erityisesti USA:ssa suosittu ”Boo Basket” eli vapaasti suomennettuna kummittelukori tai sitten ihan vaan hemmottelukori. Alkuperäinen idea on ollut ilmeisesti tehdä esim. naapurille tällainen kori täynnä syksyisiä herkkuja ja jättää se kuistille yllätyksenä (you’ve been ”booed”) ja sitten tämä ”buuattu” naapuri on vuorostaan kerännyt uuden korin täyteen herkkuja ja antanut sen toisille tuttavilleen. Näin hyvä saatiin kiertämään. Nykypäivänä ihmiset antavat Boo Basketteja erityisesti romanttisille puolisoilleen (’boo’ tarkoittaa USA:ssa kummitteluhuudahduksen lisäksi ’rakastettua’) ja muille rakkaille ihmisille, silkasta antamisen ilosta, tarkoituksena ilahduttaa. Jos ei halua turhia lahjoja kellekään jaella, korin voi antaa mainiosti lahjaksi vaikka minkälaisen merkkipäivän kunniaksi. Tai laittaa koriin pääasiassa tarpeellisia asioita, kuten lapselle uusia sukkia, joita tarvitaan aina, ja viikonloppuherkut. Ja jouluksi tällainen kori on hauska lahja, joulumaisella sisällöllä toki. Silloin sen nimi ei toki ole enää kummittelukori. 😉
Kummittelukorin ideana on kerätä koriin halloween tai syksy -teemaisia esineitä, jotka tuovat iloa korin saajalle. Erityisen sopiva lahja pimeään syksyyn, ilahduttamaan ystävää, puolisoa tai perheenjäsentä. Itse en ole tällaista koria keneltäkään koskaan saanut, joten päätin tehdä sellaisen itse itselleni. Saanhan iloa jo korin keräämisestä, saati sitten sen vastaanottamisesta! 😀 Tein kummittelukorit myös lapsilleni.
Täällä Suomessa kaupoista on yleensä löytynyt pääasiassa vain kertakäyttöisiä ja huonolaatuisia halloweentavaroita, joita en itse halua tähän hemmottelukoriin laittaa. Onneksi tänä vuonna erityisesti Flying Tiger ja Tokmanni ovat yllättäneet positiivisesti. Molemmista kaupoista löysin vaikka mitä ihanaa kummittelukoria varten. Tein löytöjä myös Normalista ja H&M:stä. Ja jos oikein haluaisi panostaa, kannattaisi tilata tuotteita hyvissä ajoin ulkomailta. Mutta se tässä korissa onkin hauska juttu, että sen saa kerättyä pienelläkin rahalla ex-tempore. Ja halutessaan voi laittaa suuremman summan, ihan oman budjetin mukaan.
Koriin ostettavat tavarat valitaan korin saajan mieltymysten mukaan ja tässä kohtaa vain mielikuvitus on rajana. Mutta jos kiireisen elämän kuluttamat aivot tuntuvat turhan väsyneiltä ja on vaikeuksia keksiä sopivia esineitä, voit käyttää apuna seuraavaa listaa. Voit valita listalta kaikki tai vain muutaman asian. Tai lisätä itse asioita listaan.
Kummittelukorin ainesosat:
- Kori tai ämpäri tai muu iso pussukka.
- Jotain isoa ja pehmeää.
- Jotain pientä pehmeää.
- Jokin sisustusesine.
- Jokin keittiöesine.
- Jotain kylpyhuoneeseen.
- Jotain syötävää.
Kori/ämpäri valitaan joko sen mukaan, paljonko tavaraa aikoo siihen mahduttaa, tai sitten ostaa tavarat sen mukaan, minkä kokoinen kori on. Hemmottelukorin voi tehdä ihan vaikka lennosta, sen kummemmin suunnittelematta jollain kauppareissulla, ja valita siihen juttuja, joita vastaan sattuu tulemaan. Vaihtoehtoisesti korin tekemiseen voi käyttää useamman päivän aikaa ja suunnitella kaiken yksityiskohtaisesti. Tämän korin löysin Tokmannin Miny-osastolta.

Jokin iso ja pehmeä voi olla esimerkiksi vaikka pehmoinen syksyn väreihin sopiva viltti, pehmoinen koristetyyny, lämmin kaulaliina tai vaikka yöpuku (halloween-kuvioilla tai ilman, riippuen lahjansaajan mieltymyksistä). Tällaisia tuotteita on Suomen kaupoista melko vaikea löytyy halloween-teemalla, joten jos haluat sellaisen, valmistaudu tilaamaan se hyvissä ajoin ulkomailta. Lapselleni ostin pehmoisen talvipipon, joka tuli tarpeeseen, sekä pehmoisen lepakkotyynyn Flying Tigerista. Itselleni ostin kurpitsatyynyn, jonka löysin H&M:stä. Nämä tulivat koristamaan olohuoneen sohvaa näin syksyn aikaan.

Jokin pieni ja pehmeä voisi olla kurpitsakuvioiset sisätossut, hauskat halloweensukat tai pehmoiset villasukat varpaita lämmittämään kylminä syysiltoina. Halloweensukkia ja -vaatteita tuntuu olevan vaikea löytää aikuisille, joten tässä kohtaa täytynee improvisoida, tilata ulkomailta netin kautta tai sitten tyytyä neutraaleihin sävyihin. Lasteni koreihin tuli pehmoiset lämpösukat talvea varten. Niistä ei nyt ole kuvaa, mutta tässä lepakkotyyny.

Jokin sisustusesine on erityisen hyvä valita lahjansaajaa tarkasti ajatellen. Kaikki eivät innostu led-kynttilä-haamuista tai kurpitsalyhdyistä (itse innostun niistä kyllä), joita on runsaasti myynnissä Flying Tigerilla ja Tokmannilla. Hyvä neutraali vaihtoehto on valita jokin syksyinen kaunis kynttilä. Itse päädyin led-kynttilä-kummituksiin, koska koristelen kotimme syksyllä sellaisilla. Ne tuovat hauskaa tunnelmaa pimeyden keskelle.

Jokin keittiöesine riippuu myös siitä, mistä lahjansaaja pitää. Haamumuki, erityisesti suklaakonvehteilla tai kaakaopusseilla täytettynä on useimmille mieluisa lahja. Halloweenmukeja löytyy erityisesti Flying Tigerista ja Tokmannilta. Tyylikkäämpiä simppeleitä kurpitsamukeja näkyi olevan myynnissä esim. Hemtexillä. Tai sitten voi valita muunlaisen syksyyn sopivan mukin tai vaikka juomapullon.

Itse ilahduin erityisen paljon Tokmannin Miny-osastolta ostamastani kummitus- ja kurpitsakuvioisesta juomalasista, jossa on hauska lasipilli ja kansi. Juon joka aamuisen jääkahvini nykyään tästä lasista. Myynnissä oli myös samoja laseja pipariukkelikuviolla, jonka ostin toki itselleni joulunaikaa varten.

Jotain kylpyhuoneeseen on melko laaja skaala ja jokaiselle löytyy varmasti jotakin. Tokmannilla myytiin esim. hauskoja halloween-saippuoita. Mutta vaativampaan makuun kannattanee käydä kosmetiikkaosastolla. Muista huomioida lahjansaajan terveydentila erityisen tarkasti tässä kohtaa; monet eivät voi käyttää voimakkaasti hajustettuja tuotteita, joten hajuvesi on tällaiselle henkilölle huono valinta. Teinini saivat kosmetiikkaa Normalista, perheen pienin kissan muotoisen käsisaippuan, joka tuoksui miedosti sokerikeksiltä (sugar cookie).

Jotain syötävää onkin sitten se helppo kohta tällä listalla. Kaupoista löytyy vaikka kuinka paljon kaikenlaisia halloweenkarkkeja ja -suklaita. Muista huomioida lahjansaajan allergiat ja ruokavalio. Herkut voivat olla myös itse tehtyjä. Lisäksi voi laittaa mukaan myös jotain herkullista juotavaa. Herkut voivat toki olla myös suolaisia ja terveellisiä, koska kaikki eivät sokerista välitä. Nämä itsetehdyt keksit ovat gluteenittomia ja koristeltu pikeerillä sekä käsinmaalattu elintarvikeväreillä.

Lisäksi ostin kuopukselleni Mauri Kunnaksen uuden ihanan ’Iik! Varokaa mörköjä!’ -kirjan. Olen itse ollut pienestä asti lukutoukka ja olen tartuttanut lukemisen ilon myös lapsiini. Meillä luetaan paljon kirjoja. Mauri Kunnaksen kirjat olivat omia suosikkejani lapsuudessani ja nyt myös omien lasteni suosikkeja. Tämä uusin mörkökirja ollaan luettu jo moneen kertaan. Tosi hauska ja ihanasti kuvitettu kirja, joka sisältää monta lyhyttä sopivan jännittävää ja hassunhauskaa tarinaa.

Kummittelukorien suunnittelu, tavaroiden ostaminen ja korien kasaaminen oli hauskaa puuhaa synkän syksyn keskellä. Kaamosaika tuntuu itsestäni melko raskaalta, mutta olen löytänyt keinon selvitä siitä; koristelen kotimme led-kynttilöillä ja hauskoilla koriste-esineillä, leivon syksyyn sopivia leivonnaisia, luen kirjoja villasukat jalassa ja katson teemaan sopivia elokuvia, kuten Harry Potterit ja Hokkus Pokkus. Vuodenajan vaihtelu vaikuttaa usein myös krooniseen migreeniini negatiivisesti, valonmäärän muutokset ja matalapaineet lisäävät migreenikohtauksien voimakkuutta. Silloin aivoni vaativat paljon lepoa ja rentoa fiilistä. Huijaan aivojani myös sillä, että siirrän ajatuksiani kivusta ja pahoinvoinnista mukavaan rentoon tekemiseen. Kummittelukorin tekeminen oli juuri tällaista rentoa puuhaa.
Rahaa siihen kului jonkin verran (ei hirveitä määriä, koska kaikki tavarat olivat edullisia), mutta en sitten muuten ikinä osta itselleni yhtään mitään (muuta kuin migreenilääkkeitä tietty), enkä tee ikinä mitään itseni takia nykyään – olen pääasiassa kotini vanki kroonisten sairauksieni takia ja kaikki aikani kuluu kodin siivoamiseen, pyykinpesuun, ruoanlaittoon ja lapsista huolehtimiseen, hirveiden kroonisten kipujen kera… joten sallittakoon tämä minulle. 😉

Hauskaa Halloweenin odotusta!