Näin koristelet Pikeeripossu -keksin!

Oletko aina halunnut oppia koristelemaan Pikeeripossu -keksin? No nyt kävi hyvä tuuri, sillä seuraavaksi opetan, kuinka sellainen koristellaan! Blogini julkaisemisen kunniaksi päätin leipoa Pikeeripossun perheen possukeksimuodossa. Toisin sanoen minut, mieheni ja kolme pikkupossuamme.

Tarvitset ensimmäiseksi possun pään muotoisen keksin. Tämä keksi on leivottu gluteenittomalla keksitaikinallani (klikkaa resepti). Keksimuottia minulla ei possun päähän vielä valitettavasti ole, joten jouduin piirtämään ensin leivinpaperille possun pään muotoisen kuvion, jonka leikkasin irti ja käytin sapluunan tavoin mallina, jotta sain leikattua terävällä veitsellä oikean muotoisen keksin kaulitusta taikinasta.
Tarvitset myös pikeeriä (klikkaa resepti vinkkeineen). Värjäsin valkoisen lisäksi hennonvaaleanpunaista ja tummempaa vaaleanpunaista pikeeriä, koska tavoittelin hempeää värimaailmaa possuilleni. Kuvasta ei näy, mutta tarvitset lisäksi pienen määrän mustaa pikeeriä silmiä varten. Koostumukseltaan tämä pikeeri oli n. 15 sekunnin pikeeriä.
Ensimmäiseksi pursota possun ääriviivat keksille ja anna kuivahtaa parin minuutin ajan.
Täytä possun korvalehdet ja käytä apunasi pikeerin levittämisessä ’pikeeripiikkiä’ eli metallipäistä neula-työvälinettä (englanniksi ”cookie scribe”). Vaihtoehtoisesti voit käyttää myös cocktailtikkua.
Tasoita pikeerin pinta pursottamisen jälkeen pikeeripiikillä. Anna kuivua tässä vaiheessa noin 10min ajan, kunnes pinta on aavistuksen jähmettynyt.
Pursota lopuksi tummemmalla vaaleanpunaisella korvien sisäosa ja kärsä.
Pikeeripossu
Pursota sitten vielä mustalla pikeerillä silmät ja lisää valkoisella pikeerillä silmiin ”valopilkut” sekä kärsään sieraimet. Anna kuivua seuraavaan päivään sellaisessa paikassa, jossa ilma kiertää hyvin (esim keittiöntasolla tai kylmässä uunissa). Jos sinulla on käytössäsi kuivainlaite (dehydrator), kuten minulla, laita keksit sinne tuuletin päällä about 30min ajaksi ja anna sitten kuivua seuraavaan päivään ovi avoimena. Älä heiluttele keksiä, kun pursotukset ovat valmiit, muutoin kuivahtaneen pikeeripinnan alla oleva märkä pikeeri liikkuu ja saattaa aiheuttaa pikeerin pinnan romahtamisen (eli tulee pieniä koloja).
Jos haluat tehdä Pikeeripossu -keksin rusetilla, täytyy se huomioida jo taikinan leikkausvaiheessa.
pikeeripossu
Pursota rusetti vaiheittain. Ensin ääriviivat, joiden täytyy antaa kuivua ainakin 10min ajan, ennen kuin täytät alueet.
Pikeeripossu
Possuperhe.
pikeeripossu
Possut voit koristella myös pikeeristä pursotetuin kukkasin. Kukkaset täytyy pursottaa erikseen edeltäkäsin erittäin paksulla pikeerillä tyllia eli pursotuspäitä avuksi käyttäen ja leivinpaperilla kuivattaen. Pikeerikukista taidan tehdä tulevaisuudessa ihan oman postauksen. Koristeluun voi toki käyttää halutessaan myös kaupan valmiita sokerikoristerakeita.

Tässä vielä video possukeksin koristelusta. Hauskoja koristeluhetkiä!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *