Silmä on ihmiselle tärkeä elin, jota normaalisti näkevä ihminen pitää helposti itsestäänselvyytenä. Itselläni on lähtökohtaisesti ongelmia nähdä kunnolla kauas ja sen lisäksi hieman hajataittoa, joten joudun käyttämään laseja esim autoa ajaessa. Aurinkolasini ovat vahvuuksilla ja kuljen ne päässäni oikeastaan kaikkialla vaikean kroonisen migreenini takia. Kirkkaat ja erityisesti välkkyvät valot kun ovat migreenikohtauksien laukaisija minulle ja useimmille muille migreenikoille. Näköni ei ole niin huono, ettenkö pärjäisi normielämässä ilman laseja, mutta tarkkuuta vaativissa tehtävissä ne ovat tarpeen. Ikänäköä on alkanut tulla ja olen huomannut, että lähelle näkemisestäkin on tullut haasteellisempaa.
Lisäksi näköni vaihtelee akuutisti migreenikohtauksieni myötä. Auraoireina olen nähnyt tasan yhden kerran elämäni aikana niitä ns klassisia sahalaitakuvioita värien kera. Yleensä näköaurani ovat lumisadetta (valkoisia palluroita), näön sumenemista, näkökentän vääristymiä, näköharhoja (tummia hahmoja jotka liikkuvat) tai sitten harvemmin näön totaalista katoamista toisesta silmästä. Tämä hankaloittaa elämistä inhottavalla tavalla, koska olen migreenikohtauksessa joka päivä 24/7, aina ja iänkaikkisesti. Näköaurat eivät onneksi kestä koko päivän ajan, joten pystyn yhä, lääkärien luvalla, ajamaan autoa ja tekemään asioita.
Sairastan siis kroonista hemiplegistä migreeniä, kolmoishermosärkyä ja hortonin neuralgiaa (tunnetaan myös nimillä sarjoittainen päänsärky ja itsemurhapäänsärky koska kyse on yhdestä kovimmista kiputiloista, mitä ihminen voi kokea). Toisin sanoen olen siis tottunut todella kovaan kipuun erityisesti pääni alueella. Kipu on kaverini 24/7, joka ikinen päivä, aamusta iltaan, illasta aamuun, 365 päivää vuodessa, jo vuosikausien ajan, aina ja iänkaikkisesti. Selviän kipujeni kanssa joten kuten kotioloissa, migreenilääkkeideni ja säännöllisten elämäntapojeni avulla.
Kaiken tämän lisäksi tuntui kyllä hieman epäreilulta, että viikko ennen joulua sairastuin sitten kasvojen ja silmän vyöruusuun, kovakalvontulehdukseen eli skleriittiin sekä lievään värikalvontulehdukseen eli iriittiin. Perussairauteni kuuluvat jo ennestään harvinaissairauksiin. Ja kas kummaa, myös nämä uudet akuutit sairaudet ovat erityisesti ikäiselleni erittäin harvinaisia. Tästä ei voi vetää kuin yhden johtopäätöksen; olen harvinaislaatuinen yksilö. (Tähän kohtaan hieman vaivaantunutta, kuivaa naurahtelua.)
Oireet: silmän järkyttävän kova kipu (etenkin silmää liikuttaessa ja muutenkin fyysiesti liikkuessa), voimakas valonarkuus, silmän valkuaisen voimakas punoitus, näön samentuminen, lisäksi vielä ohimon verisuonen voimakas ja kivulias sykkiminen ja kivulias päänahka kipeän silmän puolella. HUOM: Ei lainkaan eritystä silmästä.
Vyöruusun rakkulat ilmaantuivat kunnolla päänahkaani ja ohimolleni, sekä silmän ympärille valitettavasti vasta 5 vuorokauden kuluttua oireiden alusta. Olin saanut silmälääkäreiltä ensin diagnoosiksi skleriitin ja iriitin, johon sitten lisättiin viidentenä päivänä diagnoosi vyöruusu. Aloitin samantien vyöruusuun tarkoitetun viruslääkityksen (valasikloviiri), joka ei tuonut kovin tehokasta apua, koska se pitäisi aloittaa parin vuorokauden sisällä oireiden alusta. Silmääni olen saanut tiputella lukemattomat määrät erilaisia silmätippoja. Olen valvonut liian monta yötä, oksentaen kivusta. Silmän kipu oli ensimmäiset kaksi viikkoa aivan järkyttävää. Pahimmalta tuntui kipu silmää liikuttaessa tai valon siihen osuessa. Lisäksi migreenini on lähtenyt täysin käsistä, ja kolmoishermosärky on ollut ihan järkyttävää. Pahimmassa vaiheessa myös koko silmän ympäristö turposi niin voimakkaasti, että silmä muurautui umpeen. Jouduin myös käyttämään ihan oikeaa silmälappua silmäni peittona, koska kahdella silmällä katsominen ei ollut mahdollista, kun sairaan silmän näkö oli (sekä sairaudesta että laajennustipoista johtuen) pois pelistä.
Silmälääkärin kontrollissa muutama päivä sitten todettiin, että silmässäni on yhä skleriitti eli silmän kovakalvon (sen valkoisen osan) tulehdus. Silmä on edelleen oireinen; kipu, valonarkuus, punoitus, huonontunut näkö. Joudun käyttämään kahdenlaisia silmätippoja kuukauden ajan, seuraavaan silmälääkärikäyntiin asti. Kortisonitippoja tiputellaan alussa tunnin välein, pupillia laajentavia (vähentää valonarkuudesta johtuvaa kipua) tippoja 2-3 kertaa vuorokaudessa. Näytän siis kummalliselta laajentuneen mustuaiseni kanssa. Joudun käyttämään valonarkuuden takia aurinkolaseja sisälläkin. Ja kaiken lisäksi kolmoishermoni on seonnut täysin vyöruusun ansiosta. Postherpeettinen neuralgia on termi, jota lääkäri käytti. En tällä hetkellä halua edes ajatella koko asiaa. Edetään nyt vain yksi silmätippa kerrallaan, tunnin välein…
Olen ironisesti aina ollut todella kiinnostunut silmästä. Kuten kuvista huomaat, olen tehnyt myös monia silmäkeksejä. Silmä on kaunis ja kiehtova elin, sielun peili. Silmän maalaaminen elintarvikeväreillä pikeerikeksin pinnalle on aina ollut minulle todella terapeuttista puuhaa. Kaikki kuvien silmät ovat gluteenittomia keksejä, jotka olen ensin kuorruttanut pikeerillä ja käsinmaalannut sitten elintarvikeväreillä.
Tämän sairauden aikana olen tajunnut sen, kuinka vaikea on leipoa ja koristella keksejä vain yhden toimivan silmän varassa. Syvyysnäkö katoaa aika tehokkaasti, ja pikeeripussilla tai siveltimellä on haastavaa tökkiä keksin pintaa, kun ei millään meinaa hahmottaa etäisyyksiä. Lisäksi olen havahtunut siihen tosiasiaan, että hyvät aurinkolasit ovat minun tärkein apuvälineeni ja minun on pakko vihdoin käydä ostamassa itselleni uudet. Nimittäin nykyiset, jo pariin kertaan pikaliimalla korjatut, aurinkolasini (vahvuuksilla) hajosivat (jälleen kerran), sattumalta juuri viimeisimmän silmälääkärikäyntini yhteydessä. Jouduin pyytämään hoitajalta ihoteippiä, jolla sain kiinnitettyä linssin ja sangan toisiinsa. Ja nyt näytän aurinkolasit päässäni todella erikoiselta.
Toivon, että silmätipat auttavat pian ja hermokipu helpottaisi. Kuukauden kuluttua sitten nähdään, onko silmä parantunut…
Katse kohti tulevaisuutta siis.