Kurpitsajuhlat Harry Potterin tapaan

Kurpitsajuhlat ovat kehittämäni perinne, jota aion toistaa seuraavien vuosikymmenien ajan. Olen aina ollut massiivinen Harry Potter -fani. Rakastan J.K. Rowlingin luomaa taikamaailmaa ja olen lukenut hänen Potter -kirjansa about tsiljoona kertaa. Rakastan myöskin kirjojen perusteella tehtyä elokuvasarjaa ja sen kaikkia erinomaisia näyttelijöitä. Taikamaailmaan uppoutuminen, sekä kirjojen että elokuvien muodossa, on ollut minulle korvaamaton keino paeta tosielämän vaikeuksia edes hetkeksi. Rowlingin nerokkaasti luoma maailma on minulle suunnaton voimavara elämässäni, jonka avulla olen jaksanut synkissäkin hetkissä.

”Happiness can be found even in the darkest of times if one only remembers to turn on the light.”

-Albus Dumbledore

Suomen synkät ja sateiset syksyt sekä pimeät ja lumettomat talvet ovat itselleni aina iso haaste henkisesti. Pimeydestä vielä selviäisin, mutta tämä nykyinen ikuinen kurakeli ja sateet ovat kammottavia. Onneksi olen löytänyt selviytymiskeinoja, joiden ansiosta kyseiset vuodenajat ovat nykyään melkeinpä mielestäni parhaita. Syksyt selätän Harry Potterin ja taikuuden avulla. Talvet joulun ja siitä seuraavaksi perheenjäsenten tulevien syntymäpäivien avulla. Nimittäin, ei se itse juhla, vaan sen viikkokausia kestävä valmisteleminen! Kurpitsajuhlat on paras asia minun syksyissäni.

Itsetehtyjä taikasauvoja.

Kurpitsajuhlat järjestän yleensä lokakuun lopulla halloweenin aikaan, jolloin kaupoista löytyy runsaasti teemaan sopivaa rekvisiittaa ja tarjottavaa. Kerran järjestin juhlat vasta marraskuun puolella pikkujouluina, mutta olin jo halloweenin aikaan ostanut kaupasta tarvittavia asioita, kuten muovisia hämähäkkejä, halloween-aiheisia herkkuja (niitä, jotka eivät pilaannu parissa viikossa, kuten ötökkäkarkkeja), kurpitsa-aiheisia koristeita jne. Toki vuosi vuodelta juhlien järjestäminen on aina helpompaa, koska säästän tietysti kaikki koristeet (säilytän niitä huolellisesti yhdessä – pursuilevassa – kaapissa), myös ne itse askarrellut.

Ja itse tehtyjä koristeita ja rekvisiittaa onkin kyllä kertynyt jo paljon! Olen askarrellut mm taikasauvoja, kaapuja, tupamerkkejä, suklaasammakkokortteja, ankeuttajan, Tylypahkan vaakunoita, leijuvia kynttilöitä, laituri 9 ¾ kyltin, lajitteluhatun ja vaikka mitä muuta. Tottakai olen myös leiponut sekä koristellut massiivisen kasan Harry Potter -keksejä sekä erityisiä Tylypahkan herkkuja. Jokainen projekti on ollut alkuun haasteellinen, mutta ihan älyttömän hauska ja taianomainen. Olen askarteluni lomassa kuunnellut Spotifysta Harry Potter -elokuvien musiikkia tai katsellut sivusilmällä elokuvia led-kynttilöiden loisteessa. Tällä tavoin pääsee hyvin taianomaiseen tunnelmaan! (Led-kynttilät turvallisuuden vuoksi. Askarrellessa käytetään usein helposti syttyviä materiaaleja. Lisäksi omassa kodissani koirat ja joka paikkaan ylettävä taapero aiheuttavat omat haasteensa.)

Aloitan juhlavalmistelut yksinkertaisesti siten, että teen ensin vieraslistan ja kirjallisen juhlasuunnitelman. Tavoitteenani on aina muuttaa kotimme Tylypahkaksi, joten piirrän myös paperille asuntomme pohjapiirroksen ja kirjaan siihen, mitä mihinkin huoneeseen olisi tarkoitus tulla. Esim. keittiö ja olohuone ovat Suuri Sali, esikoisemme huone Rohkelikon tupa, eteisen yhdessä nurkassa Ollivandersin taikasauvapuoti ja toisessa nurkassa Hunajaherttuan makeiskauppa, alakerrassa on taikajuomatyrmä, ulkona huispauskenttä jne.

Sitten, kun suunnitelma on valmis, alkaa paras vaihe: suunnitelman toteutus, joka aloitetaan tietenkin lähettämällä pöllöpostia vieraille!

Accio Butterbeer!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *